Yhteisöllinen metsäpuutarha

 

 

img_7635

Materiaalit ja linkit

Metsäpuutarha
Villi Vyöhyke ry
Istuta kasveja metsäpuutarhaan! -esite

Yhteisöllinen metsäpuutarha

Villi Vyöhyke ry perusti keväällä 2015 Tesomajärven etelänpuoleisiin metsiin metsäpuutarhan yhdessä tesomalaisten ja Oma Tesoma -hankkeen kanssa. Hanke tarjoaa tesomalaisille mahdollisuuden osallistua lähimetsiensä hoitoon.

Tesoman metsistä löytyy runsaasti erilaisia alueita. Rannan puolelta löytyy luhtavaikutteista rantametsää, kävelyreittien keskeltä korpimaisuutta sekä tuoretta kangasta komeine mäntyineen. Asutuksen läheisyydestä metsä on lehtomaista. Maaston erilaisuus tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa erilaisia metsäpuutarhalaikkuja.

Hanke käynnistyi kesällä 2014, jolloin kartoitettiin Tesomajärven mahdollisuuksia ja kerättiin kokemuksia muilta metsäpuutarhoilta Suomessa. Samalla aloitettiin suunnittelu tesomalaisten kanssa ja kartoittiin asukkaiden näkemyksiä alueelle sopivasta metsäpuutarhasta. Metsäpuutarha perustettiin Tesomalle keväällä 2015, minkä jälkeen vastuun metsäpuutarhan hoidosta siirtyi lähialueen asukkaille. Asukkaat voivat istuttaa alueelle uusia taimia yhdessä sovittujen sääntöjen mukaan.

Yhteystiedot

Joakim Suvanto
p. 044 356 8027
joakim(at)villivyohyke.net